Olen Tiina, mukava tavata! Viehätyin jo pienenä siitä, miten menneisyyden jäljet pilkahtelivat esiin ihan tavallisessa elämässä: siitä miten meillä isomummon kanssa oli samanlaiset nenät, jotka pakkasessa loistivat punaisina kuin Petterillä reen edessä; siitä, miten kotikylän paikoilla oli kummallisia nimiä, lappalaisten antamia; tai siitä, että lapsuudessa majan pohjana oli Talvisodan aikaisen pommin tekemä kuoppa.

Koulutukseltani olen Suomen historian asiantuntijalinjalta valmistunut filosofian maisteri. Työskentelin vuosia markkinointiviestinnän ja graafisen suunnittelun tehtävissä, mutta palo historian viestien tulkitsemiseen jatkoi kytemistään harhapoluille eksymisestä huolimatta. Juurakon Hulda syntyi intohimosta historiaan ja halusta avata kiehtovaa tunnetta menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhteydestä muillekin. Itä-Suomen yliopistoon tekeillä oleva väitöskirjani käsittelee ilomantsilaisten kylien karjalaisperäisen ortodoksivähemmistön sulautumista - ja sulauttamista - suomalaiseen valtaväestöön 1800-1900-lukujen taitteessa.

 

Silloin, kun en ratko menneisyyden mysteereitä, minut löytää lenkkipolulta, joogamatolta, purkamasta ja kerimästä käsitöitä tai suhaamasta valokuvaajana. Ai niin, ja Nordic noir -sarjat saavat minut helposti koukkuunsa - ehkä siksi, koska historian tutkiminen muistuttaa vähän rikosetsivän työtä. Minulla on kellarissa vähän samanlainen johtolankaseinä kuin Sorjosella. Sitä usein iltaisin tuijottelen, jotta mysteerit lähtisivät ratkeamaan.